maanantai 4. marraskuuta 2019

OLLI KALAJOKI PAHAN PAULOISSA


Olli Kalajoki kertoo blogillaan olevan ainakin tuhannen kestolukijaa. Hän tuntee itsensä suosituksi. Samalla logiikalla kuolemaantuomittu voisi lynkkausjoukon edessä kehuskella, että olenpa mä suosittu kun näin sankoin joukoin tulevat mua tappamaan! Kalajoki nimittäin alentaa itsensä blogissaan ja hän tekee sen ainakin osittain manipuloituna.

Tässä käyttöopas blogin Ollintarinaa lukijalle, koska ulkopuolisen lienee mahdotonta ilman ohjeistusta saada siitä selvää.


Blogi on hämmentävä, koska siellä seikkailee nimeltä mainittuja mielikuvituskavereita ja nimeltä mainitsemattomia ystäviä sekä nimeltä mainittuja vihollisia. LIsäksi kaksi viimemainittua joukkoa vaihtavat osia säännöllisen epäsäännöllisesti, joten kaikkien nimet (ainakin etunimet) ja asuinpaikat selviävät kärsivälliselle lukijalle. Blogissa kosketellaan kuitenkin vain viittä-kuutta luonnollista henkilöä.


Kaiken takana on nainen, itse asiassa jokunen keskenään riitelevä nainen. Heille ei niin ole väliä kuka on kulloinenkin kiistakumppani. He ovat aktiivisesti yrittäneet sotkea muita ihmisiä mukaan riitoihinsa, siinä kuitenkaan pitemmän päälle onnistumatta.


Nämä naiset "uskoutuvat" Kalajoelle ja kertovat kokemastaan kiusanteosta - niin kauan ja niin usein kunnes surullisen hahmon ritari karauttaa peitsi tanassa kirjoittamaan kertomukset blogiinsa. Kalajoki uhkailee ja rienaa kulloisenkin "parhaan ystävänsä" kulloistakin vihamiestä tai -naista, paha kyllä usein mainiten joko tämän nimen tai ainakin tunnistetietoja. Tämä on poikinut hänelle syytteitä.


Vuosi sitten eräs Jarna sai Kalajoen soittamaan kälynsä kotiin poliisipartion. Hän oli itse mukana soittoreissulla ja molemmat saivatkin syytteen. Jarna sai oikeudessa uskoteltua, että oli olemassa epäilys hänen mukanaolostaan, vaikka hänen puhelimensa ja autonsa todistettavasti olivat tuolloin kälyn kodin lähistöllä! Lisäksi hänellä oli se satumainen onni, että hänen itsensä samassa tilanteessa soittamansa hätäkeskuspuhelu ei ollut tallentunut  - kuten ei myöskään syytteeseen johtanut puhelu. Ainoastaan puhelinnumero tallentui molemmissa tapauksissa.


Kalajokeen vuosien saatossa eniten vaikuttanut Paula on ammatiltaan energiahoitaja ja mainostaa mm. karkottavansa pahoja henkiä! Kalajoen kertoman mukaan heillä on - silloin kun ovat väleissä - päivittäin (ja öisinkin) tuntikausia kestäviä puheluita, joissa jankutetaan samoja asioita. Näitä juoruja Kalajoki sitten totena kirjaa blogiinsa. Paulan nykyinen arkkivihollinen on hänen entinen paras ystävänsä, jo mainitun Jarnan käly. Myös Jarna on vuorollaan toiminut Kalajoen "neuvonantajana".


Jostain tuntemattomasta syytä Paula välillä yhtäkkiä kääntyy Kalajokea vastaan. Äskettäin hän teki blogin, jossa on mm. siveettömiä kuvia Kalajoesta. Blogi on yhä netissä. Mitään riitaa "pariskunnan" välillä ei kuulemma ollut ennen blogin ilmestymistä. Paula itse on nimennyt Jarnan blogin toiseksi ylläpitäjäksi.


Toisaalta, sama nainen on kuluneena vuonna hakenut lähestymiskieltoa eräälle toiselle miehelle (julkaisi tuomion facebookissa) ja mennyt kuitenkin sen jälkeen avoliittoon tämän kanssa. Viikon, kaksi kestäneen liiton jälkeen pariskunnasta tuli vihollisia ja Paula on ihan mustelmakuvien kera väittänyt miehen hakanneen hänet myöhemmin.- Oikeus tuskin tulee kovin myötämielisesti suhtautumaan "uhriin", joka on itse  hakeutunut häntä kohtaan lähestymiskieltoon määrätyn henkilön vaikutuspiiriin.


Kalajoki tuomittiin juuri lähestymiskieltoon aikaisemmin mainittua Jarnan kälyä kohtaan. Nainen ei kuitenkaan tyydy siihen vaan on Kalajoen lakimiehelle kertonut nostavansa vielä omia kanteita (?!). Nainen ei toimintatavoilta kovin paljon poikkea kilpasiskoistaan; myös hän hyvin mielellään ja seikkaperäisesti kertoo tutuille ja tuntemattomille miten kaamea ihminen hänen senhetkinen vihollisensa on. - Olipa "poliisirynnäköstä" lehtijuttujakin. Myöhemmin todettiin, että mitään rynnäkköä ei ollut ollut, vaan ihan tavallinen poliisipartio oli pantu asialle. - En mainitse naisen nimeä, koska hän ei ole julkisuuden henkilö. Sen sijaan Jarna ja Paula on tunnettu useistakin yhteyksistä.


Olli Kalajoki on itse kertonut, että hänellä on impulssikontrollin häiriö ja korostunut tarve miellyttää ja "suojella" nuoria naisia. Kalajoki voisi päästä ongelmistaan yksinkertaisesti sulkemalla bloginsa. Sen jälkeen kilpasiskoilla ei olisi hänelle enää mitään käyttöä. Arvaan, että hän kokee olevansa tapahtumien polttopisteessä sekaantuessaan heidän riitoihinsa. Harmi vain, että hän ainoana joutuu yhteislaulujen lunnaat maksamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.